Yahoo奇摩 網頁搜尋

搜尋結果

  1. Alina Voronkova. Alina Voronkova-Hurri (o.s. Voronkova, s. 13. joulukuuta 1994 Lahti [1]) on suomalainen kauneuskilpailija. Hänet valittiin Miss Suomeksi syyskuussa 2018 ja hän edusti Suomea Miss Universum -kilpailussa saman vuoden joulukuussa. [2] [3]

  2. Aliisa Syrjä. Aliisa Syrjä (s. 1999 Tampere [1]) on suomalainen laulaja-lauluntekijä . Syrjä solmi levytyssopimuksen levy-yhtiö Warner Music Finlandin kanssa kesäkuussa 2022. [1] Yhtiö julkaisi hänen ensimmäisen singlensä ”Tää tunne” lokakuun lopussa 2022. [2]

  3. Emmalotta Amanda Kanth (s. 23. elokuuta 1997 ), taiteilijanimeltään Etta, on suomalainen rap-artisti. [1] Musikaalisessa perheessä kasvanut Etta osallistui vuonna 2007 Talent Suomi -kilpailuun. [2] Etta oli kilpailun aikaan vasta 10-vuotias ja pääsi semifinaaliin asti. Hän allekirjoitti levytyssopimuksen PME Recordsin ja Warner Music ...

  4. Antti Luusuaniemi (s. 7. syyskuuta 1979 Tammisaari) on Hyvinkäältä kotoisin oleva suomalainen näyttelijä. [1] Luusuaniemi valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. [2] Hän on näytellyt Suomen Kansallisteatterissa vuodesta 2005.

    • 24K
    • SOS
    • III
    • 3½ Ja Pehmee

    Vuonna 2012 Tammenlaakso nähtiin The Voice of Finland -laulukilpailun ensimmäiselle tuotantokaudelle. Hän pääsi rap-artisti Elastisen joukkueeseen, mutta putosi kilpailusta ennen semifinaalia. The Voice of Finlandin jälkeen Tammenlaakso latasi YouTubeen cover-versioita muiden kappaleista, joiden kautta hänet huomasi tuottaja Henri ”MGI” Lantz. MGI:...

    Evelina julkaisi toukokuussa 2017 tuplaplatinaa striimanneen singlen ”Kylmii väreitä”. Kappale nousi myös single-, lataus- ja striimauslistan toiseksi. Syyskuussa hän julkaisi singlen ”Tornado”, joka nousi Suomen soitetuimmaksi radiokappaleeksi. Kappale on striimannut tuplaplatinaa. Joulukuussa Evelina julkaisi singlen ”Katri Helena”.Emma-gaalassa ...

    Tammikuussa 2020 Evelina solmi uuden levytyssopimuksen Def Jam Recordings Finlandin kanssa. Hän julkaisi myös singlen ”Hitaasti”, joka nousi single- ja striimauslistan toiseksi. Seuraava single ”Liian vähän liian myöhään” julkaistiin toukokuussa, ja se nousi listoilla seitsemänneksi.Kahta kuukautta myöhemmin, heinäkuussa 2020, Evelina julkaisi sing...

    Elokuussa 2021 Evelina julkaisi neljänneltä albumiltaan ensimmäisen singlen ”Me ei kuuluta toisillemme”, jolla vierailee Ani. Vuoden 2022 alkupuoliskolla Evelina julkaisi kaksi singleä ”Kyynelii” ja ”Sydän sulaa”, joista jälkimmäinen nousi radiolistan kärkeen. Saman vuoden elokuussa hän julkaisi ensimmäisen EP:nsä nimeltään 3½, jonka jokaisella kap...

  5. Elina Orvokki Gustafsson (s. 6. helmikuuta 1992 [1]) on uransa vuonna 2020 terveyssyistä lopettanut suomalainen nyrkkeilijä, joka otteli urallaan 105 ottelua, joista voitti 84 ja hävisi 21. [2] Hän tyrmäsi vastustajansa yhdessä ottelussa, eikä tullut itse koskaan tyrmätyksi. [3] Hänen seuransa oli kevääseen 2017 asti Porin NMKY ...

  6. fi.wikipedia.org › wiki › Ida_PaulIda Paul – Wikipedia

    Ida Paul Ida Paul Ilosaarirockissa heinäkuussa 2018 Henkilötiedot Ammatti muusikko, sanoittaja, säveltäjä Muusikko Taiteilijanimi Ida Paul Laulukielet suomi Levy-yhtiöt Warner Music Finland Ida Maria Paul on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Hän on omien ...