搜尋結果
4 天前 · Sisällys. 1 Maantiede. 1.1 Topografia ja vesistöt. 1.2 Ilmasto. 1.3 Luonto ja luonnonsuojelu. 2 Historia. 2.1 Varhaishistoria. 2.2 Eurooppalaisten siirtokunnat. 2.3 Yhdysvaltain itsenäistyminen. 2.4 1800-luku. 2.5 1900-luvun alkupuoli ja maailmansodat. 2.6 Kylmän sodan aika. 2.7 1990-luvulta tähän päivään. 3 Hallinto. 3.1 Liittovaltio.
- 9 826 630 km² (sijalla 4¹)
2 天前 · Historian tutkimuksen kehittyminen 1800-luvulla toi yhä tarkempaa dokumentaarisuutta ja uutta, joskus teatraalista draamaa historiamaalauksiin. Romantiikan maalaustaide vuosisadan alussa suhtautui historia-aiheisiin tunteellisesti, kuten Goyan (1814).
3 天前 · 1800-luvun alkupuolella luotiin myös suuri määrä suomenkielistä hallinto- ja kulttuurisanastoa. Erityisesti niitä loi Lönnrot, joka keksi tuhansia uusia sanoja eri oppialoille. Uusia sanoja luotiin usein vanhoista sanoista johtamalla ja yhdyssanoja muodostamalla.
- suomi
- ei sadan suurimman joukossa
- 4,8 miljoonaa Suomessa ja 200 000 – 300 000 Ruotsissa
5 天前 · Suomen taide koki kultakautensa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Aikakauden kuuluisia suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela , Albert Edelfelt , Pekka Halonen , Tyko Sallinen , Juho Rissanen , Ellen Thesleff , Helene Schjerfbeck , Magnus Enckell , ja Hugo Simberg .
- 338 472 km² (sijalla 64)
- Sauli Niinistö
4 天前 · Se oli tulos 1800-luvun puolivälistä alkaneista taloudellisista, yhteiskunnallisista ja valtapoliittisista muutoksista sekä ennen kaikkea ensimmäisen maailmansodan aiheuttamasta mullistuksesta Euroopassa ja Suomessa.
- Suomen hallituksen eli valkoisten joukkojen voitto.
- Suomi
- 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918
3 天前 · Varsinainen siirtomaakausi alkoi 1800-luvulla, jolloin Ranska perusti uusia siirtomaita Afrikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. 1800-luvun lopussa Länsi-Afrikka oli lähes kokonaan sen hallussa. [29] ” Euroopan hulluna vuotena ” 1848 Ludvig Filip syrjäytettiin helmikuun vallankumouksessa .
4 天前 · 1800-luvun taite per. Johan Reinhold Seipel Seurahovi Porvoo Rauhankatu 27 33 1974 – om. Vuoristo-yhtiöt Seurahuone Scandic Helsinki Kaivokatu 12 108 1833– vuoteen 1913 Kauppatorilla, nyk. Helsingin kaupungintalo Seurahuone Sokos Hotels (n. 2010) 60 ...